Robert

Kiinnostukseni puuhun juurtaa lapsuuteeni. Jo kouluikäisenä olin lahjakas puutöissä. 16 vuotiaana tein koulussa pinnasohvan, jota opettajat ihailivat. Sorvasin käsivaralla kaikki pinnat sohvaan ja siitä tuli erittäin hieno sohva, joka vieläkin on minulla muistona.

Robert ja teos ”Vesi ja kädet”

Sitten vuosien kuluessa huomasin, että olen kiinnostunut taiteesta sekä visuaalisuudesta ja sen merkityksestä. En silloin vielä tiennyt että olen sielultani taiteilija. Luulin, että olen vain niin monipuolinen. Aikoinaan, kun ajoin kilpaa ensin Skandinaviassa ja sitten täällä kotimaassa saavutettujen mestaruuksien myötä, oli sitten siirtyminen USA:n radoille. Siellä monen mutkan kautta päädyin Ford:in tehdaskuljettajaksi Trans-Am -kilpailusarjaan.

Kun sitten saavuin takaisin 1991 Suomeen, vietettyäni joitakin vuosia USA:ssa, aloin järjestämään Helsinki Thunder -autokilpailua (DTM ) Sörnäisissä. Myös visualisointi oli hyvin haasteellista tässä tapahtumassa, olihan se Euroopan suurin kilpailusarja heti F1 jälkeen. Minulla oli hyvät graafikot, jotka toteuttivat laatimiani visuaalisia kokonaisuuksia. Näin saatiin hieno ja näyttävä tapahtuma aikaiseksi. Tapahtuma palkittiin heti ensimmäisenä vuonna 1995 koko DTM-sarjan parhaimmaksi.

Yrittäjänä olen ollut koko ikäni, onhan minut palkittu vuoden ”riskinottaja”-palkinnolla.
Noin kymmenkunta vuotta sitten aloin toteuttamaan pitkäaikaista haavettani, tehdä puusta taidetta täällä maatilallani. Olinhan nuorena ollut myös Volvon suunnitteluosastolla Göteborgissa tekemässä autojen ensimmäisiä protomalleja puusta. Saatan samoilla metsässä ja kun löydän jonkun kiinnostavan puun, alan välittömästi suunnittelemaan siitä jotakin kiinnostavaa taideteosta. Useinmiten kaadan itse puut, joista sitten työstän uniikkia taidetta monimuotoisesti.

Olen niin kiitollinen tästä ominaisuudestani ja vuorovaikutuksesta luonnon kanssa, että halaan usein sitä puuta, josta sitten yhdessä aloitetaan hieno matka valmiiksi taideteokseksi. Jokin puuaihio voi seistä pihalla kuivumassa jopa vuosia, kunnes huomaan, että siitähän voisi tehdä taideteoksen ja päätän sen toteuttaa. Se matka on niin kiehtova, että olen kuin pikkupoika, joka innostuu tekemisestä. Kun teosta on tehty jopa kuukausia ja se on valmis, halaan sitä ja kiitän hienosta matkasta yhdessä ihmisten iloksi valmiina taideteoksena. Tämä uniikkien taideteoksien tekeminen on yksinäisten pitkienkin päivien jälkeen niin kiehtovaa ja se antaa valtavasti iloa ja kiitollisuutta. Elämä on niin moniuloitteinen ja mahdollisuuksia täynnä. Siksi olen kiitollinen luojalle ja elämälle – kiitos!